Pitkästä aikaa.

Viikonloppu meni kissanäyttelyissä Turussa. Laitan sieltä kuvallisen postauksen viikonloppuna kun saan kuvat tietokoneelle. Hauskaa joka tapauksessa oli, sanottakoon nyt niin. Kesällä taitaa olla Helsingissä taas tavan mukaan näyttelyt, voisi yrittää suostutella äiskän lähtemään sinne...

Nyt on sitten pääsiäisviikko tai sanottakoot piinaviikko taikka hiljainen viikko. Tikkutiistai tänään, mistäköhän ihmeestä sekin nimi tulee? o.O Tein päässäni pikaisen laskutoimituksen ja totesin että pääsiäinen on oikeasti vasta maanantaina..! Kolmas päivä pitkäperjantaista, eikä suinkaan sunnuntai joka on vasta toinen. Ajatelkaas hetki sitä.
Pääsiäinen on kyllä oikeasti menettänyt täydellisesti merkityksensä luterilaisuuden myötä. Halveksun muutenkin Suomen luterilaisuutta, se on tiivistettynä:" Sinun ei tarvitse uskoa mihinkään mitä se edustaa ja pääset silti taivaaseen". Sana "Easter" tulee pakanallisesta perinteestä, pääsiäisen aikoihin vietettiin germaanien keskuudessa Ostara-jumalattaren juhlaa. Pääsiäispupukin tulee sieltä, jänis oli kyseisen jumalattaren ja samalla hedelmällisyyden tunnus. Surkeaa. Nuoret menevät rippikouluihin, joulukirkossa käydään ja kirkossa mennään naimisiin vain tavan vuoksi. Ketään ei oikeasti kiinnosta pätkänkään vertaa itse uskonto, se on lähinnä vain epämukava aihe. Ja silti kuulutaan kirkkoon ja ollaan niin tapakristillisiä että ihan pahaa tekee.

Viikonloppuna Oronmyllylle kahden yön pääsiäisleirille. Saa nähdä millaista tulee, en ole ennen käynyt. Joudun vielä törmäyskurssille niiden ohjaajien kanssa, haukun koko homman pystyyn jos pääsiäisen aiheita käsitellään liian kevyesti ja pinnallisesti. Niin kuin seurakunnan nuortenillassa, missä aiheena oli ARMO ja siksi nimenomaan sinne menin - ja sitten puhuttiin siitä kuinka paljon mikäkin ammatti saa palkkaa! O__O Vaikka tässä nuorta polvea ollaankin niin kai Raamatusta voi puhua ihan vakavasti ja syvällisesti? Vai eikö kukaan muu tajuaisi, ehh...

Tongin vanhoja kirjoituksiani ja avasin monen kuukauden katkon jälkeen tarinani, joka sijoittuu 1700-luvun alun Ranskaan. Ja jonka aloitin reilu vuosi sitten enkä ole jatkanut varmaan puoleen vuoteen... Ihastuin kuitenkin pääosin kovasti omaan kirjoitusjälkeeni. Ja ajatukseni alkoivat juosta, saisiko tästä toisen simstarinan Pianin rinnalle? Hieman vakavampaa eikä mitään teinisöpöilyjä, oikeasti en edes niin hirveästi välitä jälkimmäisestä. (Kyllä, silti teen sellaista...) Tekstikin olisi lähes valmis, vaikkakin hyvin vanhaa tuotantoa. Korjailla pitäisi ehkä pikkuhiukkasen ja muokkailla ja laittaa kappalejako uusiksi, mutta kirjoituksen pohjatyö olisi valmis. Siis sinne sivulle 53 asti, sitä pidemmälle en koskaan päässyt kun innostus tämän kirjoittamiseen lopahti, hehheh. Mutta saas nähdä. Oikeasti ei ole mitään mieltä ottaa toista tarinaa rinnalle, kun Pianissakin on jo niin hirveästi työtä ja kestoa, mutta tämä olisi tätä kevytsarjaa, tekstit jo valmiina. Katsotaan.