Olen haikea. Ihan mieletön ikävä, tahtoisin nähdä Hänet. Jutella, nauraa, olla kuin joskus. Ja tahtoisin unohtaa Hänet loppuiäkseni enkä enää koskaan kohdata Hänen kasvojaan. Hänen hymyään, tapaa jolla hän liikkuu tai nauraa, lämmintä tunnetta, jonka ainoastaan hän kykenee luomaan. Kenenkään muun seurassa en voi rentoutua ja pudottaa suojiani niin täydellisesti.

Silti en voi koskaan saavuttaa Häntä, en voi koskaan ojentaa kättäni ja pyytää pitämään siitä kiinni etten sortuisi.

Rakastuminen, yksipuolinen rakkaus, on yksi ihmisen suurimmista erheistä, jolle ei voi yhtään mitään sen puhjettua.

Monta vuotta on jo kulunut? Montako vuotta ehtii kulua ennen kuin kykenen päästämään irti?

Rakastan Yiruman sävellyksiä. Tässä yksi ihana, jonka osaan btw itsekin pianolla soittaa. Toki säveltäjän kaikki muutkin kappaleet ovat suurenmoisia, ne koskettavat jotain hyvin syvällä sielussani. Kauniita, herkkiä, taidokkaita ja hyvin surullisia.