Ja toisen kissimirrimme vuoro, nyt olen jopa hieman pirteämpi kuin eilen illalla...

Kutsumanimiä: Kalle, mutta myös keisari Kalevi ensimmäisenä tunnetaan ='D
Syntynyt: 25.7.2008
Väri: ruskeatiikeri
Rotu: maine coon

Uutta kissaa miettiessämme olimme melko varmasti ottamassa toisen norskin Pamelan seuraksi. Äitini kuitenkin ihastui maine coon-rotuun ja se oli menoa sitten. Sopivaa kissaa ja kasvattajaa etsittiin hieman pitempi aika, mutta sitten löysimme Kallen. Ja oikean kullannupun pyöreine, pöllömäisine silmineen saimmekin. Ensimmäisen illan yöksi keittiöön, erillineen toisesta kissasta, teljetty Kalle nukkui tyytyväisesti kehräten sylissäni, poika kauhistui heti kun jäi yksin vieraaseen paikkaan. Aluksi pelkäsin Kallen sopeutumista Pamelan kanssa, olihan jo yksi kissa jouduttu antamaan siitä syystä pois, kun herkän Pömsin kanssa yhteiselosta ei ollut tullut mitään. Pikkuhiljaa Kalle ja Pamela kuitenkin alkoivat tottua ja pystyn erittäin suureksi helpotuksekseni sanomaan, että kissat ovat nyt kovinkin läheisiä ja niistä on selvästi seuraa toisilleen.
Varsinainen typerys tämä poika kyllä on. Kallen älykkyys ei päätä huimaa, mutta se on silti todella hellyttävä hömelö. Muutenkin kissa vaikuttaa enemmän koiralta kuin kissalta, mistä saamme kai kiittää sen rotuominaisuuksia. Kallella on samanlaisia elkeitä ja tapoja kuin koirilla tapaa olla, eikä se osoita minkäänlaista kissamaista ketteryyttä (enemmänkin kissa on kömpelö) tai luontaisia vaistoja lintuja tai muita saaliseläimiä kohtaan.
Myös erittäin äänekäs poika on, se ei epäröi ilmaista mielipidettään kovaan ääneen. Heti kun herra on jotain vajaa, alkaa taukoamaton huuto kunnes asia on mennyt varmasti perille. Ihanaa tietenkin on, että Kallella on jatkuvasti nälkä...
Kalle on luonnostaan todella isokokoinen kissa, sen pääkin on varmaan kolme kertaa suurempi kuin Pamelan. ='D
Syksyllä herran kunto kuitenkin romahti, häntä muuttui lähes karvattomaksi ja ennen niin hyvinvoiva ja jättimäinen kissa alkoi laihtua uhkaavasti ja oksennella. Mitään tautia, ihottumaa tai muuta ei eläinlääkärissä löydetty. Tietyllä hoitoshampoolla peseminen selvästi edisti turkin kuntoa, mutta muuta se ei selvittänyt. Ruoka-aine allergiaa epäiltiin, mutta milläs todistat asian kun Kalle kieltäytyi koskemasta pitkällä tikullakaan erikoisruokiin. Kissat kun voivat kitua vaikka kuoleman kielissä, mutta eivät silti syö jos jokin ruoka ei niitä satu miellyttämään. Mahdollisesti kollittelu ja hormonitoiminta voisi olla syynä ja harkitsemme vakavasti kissan leikkaamista. Se olisi jo tehty, jos emme haaveilisi teettävämme kissalle pentuja. Mutta mitäs teetät jos mirrin kunto on mitä on...
Nyttemmin karvat häntään ovat kasvaneet edes auttavasti takaisin ja Kallen kunto ehkä muutenkin hieman kohentunut, mutta ei se erityisen kukoistavalta vieläkään näytä. Kissa on laiha kuin mikä ja tuottaa huolenaiheita tuon tuostakin.