Leinon kantaa ottavat, yhteiskuntaan liittyvät, niistä kertovat ja peilautuvat runot ovat miellyttävää luettavaa kaiken tunteellisen "Oi varjele Herra mun järkeäin" ja "Minä metsäntähteä rakastin" runoilun jälkeen. Toki nekin ovat aivan ihania, mutta välillä sitä kaipaa muuta. Otetaan tälle kertaa vaikkapa "Vapaa Viro", joka saa minut aina puolittain apeaksi ja puolittain hymyilemään. Niin, Viron lyhyt itsenäisyyden aika... Runo on kirjoitettu 1917, joten loppua on hauska ajatella; mitä siinä vaiheessa tiesi ja miten sitten seurasikaan. Ajatelkaapa vähän historiaa ja katsokaa runoa sen silmin. Kylläpä se Viro vielä ehti "sorron alle"... Niin ja tässä vaiheessa kun tunnettiin vielä näinkin suuria sympatioita ja se oli iso asia. Kun Viro seuraavan kerran Neuvostoliitosta omille jaloilleen ponnisti, niin ei Suomesta paljoa apua herunut...

Vapaa Viro

Terve, Eesti, terve, veljet,
terve, siskot Suomen sillan,
terve, että murtui teljet,
päättyi puhde pitkän illan!
Taara auta kansaa kahta,
jotka kaitsee Suomenlahta!

Kansa Kaupin, Lemmitynkin,
kauan kestit, kauan kärsit,
etpä kuollut, vaikka synkin
mielin orjan leipää järsit,
heilui heinä taikka olki
maata vieras valta polki.

Niin ne saartoi saksan-linnat
niinkuin raaka rautamyrsky,
niin ne nyyhki Lindan rinnat
niinkuin laulun laajan hyrsky,
säilyi valtas pihtipieli,
Eestin mieli, Eestin kieli.

Meillä ruotsi, teillä saksa,
sama vihdoin tsaarivalta!
Kertoa ei kieli jaksa,
kuink' ei kuoltu maailmalta,
riittää, että rinnan tiellä
kohdataan nyt riemumiellä.

Yhtä ollaan veljesverta,
puuta yht' on kanteleemme,
yhteen kuuluttiin me kerta,
siispä vapausliiton teemme,
tasavallat kansan kahden
poikki laajan Suomenlahden.

Vala suuri vannokaamme
Suomen, Eestin Jumalalle,
ettei koskaan meidän maamme
enää mahdu sorron alle
sortajankin sortumatta,
muukalaisen murtumatta.

Eino Leino