Olen äärimmäisen  laiska kirjoittelija. Saa kivittää - jos osutte sieltä ruudun toiselta puolelta.

Tänä aikana olen onnistunut kehittämään vakavan riippuvuuden Hetaliaan. Wikipedia auttaa, minä en viitsi.
Aluksi, lähes jokaisen tapaan, olin kiinnostunut lähinnä ainoastaan Suomesta ja siitä mitä pikku-Tinon ympärillä pyöri. No, aikaa kului ja nykyään... no, en enää niin välitä koko hahmosta. Ehkä se liittyy siihen, että koen nöyryyttävänä kun fanit ympäri maailmaa käsittävät Suomen übersuloisena ukena, joka näyttää ikuisesti itkua tuhertavalta pikkutytöltä. Ei kolahda, ei. Itse virallisen sarjakuvan Suomessa ei varsinaisesti ole vikaa. Tämä kuvaa tuntemuksiani melko hyvin. Ei siis ole missään nimessä omaa käsialaani! Mutta suosittelen tutustumaan piirtäjän galleriaan muutenkin, todella nasevaa - ja hauskaa.

Toinen vuoria siirtävä obsessio liittyy Saksaan. Kyllä, ihan oikeaan Saksan valtioon, jonka näette kartalla. Sekä sen kieleen ja kulttuurin ja yleensäkin. En tiedä onko tästä tullut aiemmin mainittua, mutta joka tapauksessa se on vain pahentunut kuluneiden kuukausien aikana. Syysloma vierähti Berliinissä ja palasin sieltä entistä pakkomielteisempänä. Saksan opettajani tuntuu olevan iloinen innosta, jota osoitan saksantunneilleilla. Vaikka minä kyllä itse pelkäisin sitä hullunkiiltoa, joka silmissäni vilkkuu opiskellessani saksan kielioppia.

Aiheeseen sopiikin tällä kertaa pätkä runoutta Saksaksi?

Es braust der Sturm, es heult der Wind,
Der durch die Bäume zieht,
Das ist des Sommers wild Ade,
Das ist sein Schwanenlied.

Es ist des Sommers wild Ade,
Doch wenn der Winter flieht,
So ist der Sturm des Lenzes Gruß,
Sein Auferstehungslied.