Ei mitään oikeaa asiaa. Olen tappanut aikaa ja tylsyyttä (ei, tietenkään ei kannata mennä nukkumaan vielä) kuuntelemalla jo yli tunnin Bremen vieriä (saksalainen radiokanava auf Deutsch) kun ukot puivat kuka mahtaa olla hienoin saksalainen. Joku selitti vartin putkeen Helmut Schmidtistä, oli nyt taas hieno herra olevinaan. Joku ehdotti mummoaan, aww. <3 Ei ole kukaan vielä ehdottanut Hilleriä. =''D

Viikonloppuna käytiin Helsingissä isoveljellä ja Kirkkonummella lapsuuden maisemissa parissakin kyläpaikassa ja Vantaalla sedän luona. Oli jännää käydä taas Kirkkonummella, en muista sieltä oikeasti kovinkaan paljon mutta se on silti paikka jossa vietin armaat lapsuusvuoteni. ^^
Loma on nyt sitten oikeasti ohi, mutta huomenna on taksvärkkipäivä. Eli käytännössä lisää makoilua kotona. Olin ovela ja hankin jonkun inhottavan lehtien haravoimisen sijasta taksvärkkiduunikseni järjestää pikkusiskon halloweenpartyt. Ei paha ja sekin on sitten vasta lauantaina. Eli saan huomenna vaan lomailla vielä kaikessa rauhassa yhden päivän.

Mukaan sieltä tarttui kirpparilta uusi posliininukke ja legendaarinen City-lehti, joka sisältää Keksin lempiartikkelin. X)))

Ja akateemisesta tarttui mukaan vihdoinkin kirja, jota olen havitellut jo pitempään. Sen olisi saanut suomeksi tästäkin kylästä, mutta halusin sen nimenomaan saksaksi. Ja täältähän ei tunnetusti saa saksankielisiä kirjoja. Olen lukenut muutaman sivun ja näyttää ihan hauskalta. =''D Takakansitekstihän menee käännettynä suunnilleen näin:
He asuvat kaukana pohjoisessa. He käyvät jatkuvasti saunassa. Heillä on miljoonia matkapuhelimia ja he elävät miljardien hyttysten kanssa. Heidän kielessään on 15 sijamuotoa eikä lainkaan sukupuolta, siksi he ovat erotelleet seitsemän sanaa lumisateelle. Suomalaiset eivät koskaan sano "Minä rakastan sinua", mutta omistavat silti maailman viisaimmat lapset. Suomalaista keittiötä ei ole olemassa, sen sijaan iso erä vodkaa ja surullista tangoa.

Ja tänään tuli YFUlta puhelu..! :D Olen odotellut sitä levottomana, vihdoinkin se tuli. Siis kutsu perjantaiksi haastatteluun. Vuosi Saksassa lähenee~ Oikeasti se haastattelija on joku pikkusiskoni kaverin äiti ja heidän kotonaan, jees. Pieni kylä, pienet piirit. Mutta ei sen pitäisi haitata. :))) Nyt stressaa ja pelottaa ja olen ihan tajuttoman innoissani. Toivottavasti kaikki sujuu sitten kunnialla.

Ja elämä voisitko antaa inspiraationi takaisin. En pysty enää kirjoittamaan. Tekstiä ei vain synny. Ei huvita. En osaa. Yyh. En kestä.