Tämä on sitten jo toinen posti tänään. Eipäs kun ei, mehän olemme jo sunnuntain puolella! X) Minulla on vain niin tolkuttoman tylsää, ollut koko päivän, että johonkinhan se aika on tuhlattava. Näin kipeänä ei edes synny mitään järkevää tekstiä ficceihin tai ropeihin, valitettavasti…

Tracon on viikon päästä! Tai oikeastaan tasan viikon päästä se on jo ohi, sitten olen tavannut ihmisiä ja matkustanut Tampereella ja takaisin, ja olen jo kotosalla. Ja se on sitten siinä. o__o Nyt alan tuntemaan pienenpieniä aavistuksia lähestyvästi stressistä, mikä mitä luultavimmin yltyy sitten viikon mittaan. Cossiin tarvitsisin vielä kiehkuran peruukkin ja vyön. Kiehkura järjestynee, olen jo tehnyt kokeiluja rautalangan ja liiman kanssa. Mutta se vyö! Yritin tänään etsiä, eikä mistään löytynyt sopivaa. Tosin jos sopivaa ei löydy niin tyydyn epäsopivaan, ei minun menemiseni siihen tyssää. Mutta haluaisin niin löytää oikeanlaisen. Kengätkin järjestyivät paljon, paljon helpommin kuin olisin kuvitellut, ne suorastaan hyppäsivät kirpparilla ensimmäisenä vastaan! =) Mitä sitten ei voi muuttaa itsessään, tässä alkaa pikkuhiljaa ajatella sitä mitä nämä toistaiseksi anonyymit netti-ihmiset minusta ajattelevat sitten tavatessaan. Okej, ne jotka olivat Turussa mukana, ovat luultavasti jo päässeet siitä harhaluulosta, että olisin muka jotenkin viisas ihminen. Suodaan nyt toisillekin tämä valaistumisen mahdollisuus. Ja minusta alkaa tuntua, että minun pitäisi olla puolet laihempi voidakseni cossata noita ah niin laihoja animehahmoja. Kyllä, se oikeasti vaivaa minua, tunnen itseni aivan liian lihavaksi tässä konseptissa. (Mutta kun naisilla kuuluu olla lantio ja niin edelleen, ärrinmurrin!) Nyyhnyyh. Ja nämä ovat vasta stressin alkuoireita, jotka tulevat pahenemaan päivä päivältä ensi viikonlopun ja conin lähestyessä.

Ja asiasta kukkaruukkuun, minä kun luulin jo olleeni niin tasapainossa seksuaalisuuteni ja muun tyhmän kanssa. Ja sitten sitä taas huomaa horjuvansa trapetsilla side silmillä. Aikaisemmin se tosiasia että satuin tytöistäkin pitämään, oli minulle hirveän vaikea asia, jota oli vaikea niellä ja vaikea käsittää ja käsitellä. Ajattelin sitten myöhemmin, että katsoo miten menee ja sitä sitten ihastuu kehen tahansa aikanaan, mutta tämä ajatteluvaihe sijoittui turvallisesti aikaisemmalle vyöhykkeelle, kun en edes ajatellut ihastumista vakavasti, olin polttanut näppini sen kanssa ihan tarpeeksi usein uskaltautuakseni sen vietäväksi enää. Ja nyt minä huomaan taas katselevani ihmisiä ja ehkä ihastuvanikin välillä, vaikka yritänkin aina päättäväisesti kieltää sen itseltäni. Ja oikeastaan se saa minut ihan kauhuihini! =’D Ja minä en haluaisi olla bi tai lepakko tai mitä ikinä mahdankaan olla, koska se saa minut hakkamaan päätäni seinään, koska minä haluaisin tavallisen helpon elämän ja miehen ja perheen ja lapsia niin kuin kaikilla muillakin! Tämä tuntuu taas vaihteeksi niin vaikealta. Ensi viikolla tilanne voinee taas olla aivan eri. Aika säälittävää. Toisaalta haluaisin pitkästä aikaa rakastua kunnolla ja löytää sen jonkun, jonkun ihanan tytön, ja seurustella und so wieder, kaipaan sitäkin tunnetta niin kovasti.