Nyt esittelen teille rakkaat pikku kissimirrini. Ensinnä luonnollisesti vanhempi kissa. Olen pahoillani, toisen kisun ehdin lisätä vasta huomenna, minun pitäisi jo painua nukkumaan tai nukahdan huomenna kouluun (kuten meinasi käydä tänään...)

Kutsumanimiä: Pääasiassa Pamela, mutta tottakai rakkaalla lapsella on monta nimeä, mainittakoot Pomelo, Pömsi, Pamsukka yms.
Syntynyt: 3.3.2005
Väri: hopeatiikerivalkea (oikeasti väritys olisi täplikäs tai jotain, mutta alunperin rekisteröity tiikeriksi, sittemmin kuvio on muuttunut kissan kasvaessa. Mutta värintarkastusluokasta pitäisi maksaa, samaten uusista rekisterikirjoista, emmekä katso kovin tähdelliseksi enää lähteä muuttamaan kissan papereita, kun hopeamuunnoksissa väriluokka kuitenkin pysyy.)
Rotu: norjalainen metsäkissa

Pamela oli ensimmäinen rotukissamme. Rotua arvottiin kauan, mutta lopuksi norskit veivät voiton ja kissa saatiin omalta paikkakunnalta, kasvattajana Hopeahännän. Hankittaessa tämä hellyttävä karvapallo rekisteröitiin minun nimelleni vaikka olin silloin vielä hyvin nuori ja virallisissa papereissa Pamela on siis omassa omistuksessani.
Luonteeltaan Pamela on maailman ihanin kissa, todella kiltti ja lempeä. Liiankin kiltti, kaikki muut kissamme ovat aina ottaneet tavaksi sortaa ylikilttiä Pamela-raasua. Tämän takia jouduimme jopa yhden kissan antamaan takaisin, kaksikko ei vain tullut toimeen keskenään toisen ollessa hyvin pomotteleva ja Pamela kärsi.
Mirri alkaa heti kehrätä ja vieläpä kovaäänisesti, kun sille suo vähääkään huomiota, muutama sana suoraan Pamelan suuntaan saa sen jo hyrisemään kuin moottori. Vaikka Pömsi rakastaakin rapsutuksia ja huomiota, sylissä se ei välittäisi istua juuri yhtään. Pamela on myös hyvin elegantti ja oman arvonsa tunteva neiti, eikä hötkyile turhia. Toisaalta, ylikiltti kissamme tuntuu olevan taipuvainen jonkinlaiseen masennukseen... On kausia, jolloin Pamela selvästi on paljon apeampi ja lymyilee vain nurkissa ja on jopa normaalia vaisumpi. Tällä hetkellä kuitenkin mirrin mieliala vaikuttaa varsin hyvältä. =)
Täytyypä sanoa, että sivistyksen pintasilauksen alla Pamelasta löytyy myös villikissa. Sillä on paljon enemmän luontaisia vaistoja tallella kuin vaikkapa toisella kissallamme Kallella. Onpa tämä niin sivistynyt kissaneiti jopa kerran tuonut ulkotarhasta päästäisen sisälle ja kiduttanut sitä julmasti leikkinyt saaliillaan ikionnellisena, kun Kalle ei kärsivästä pikkuelikosta mitään ymmärtänyt... (Täytyy vielä todeta, että kyseessä täytyi olla todella typerä päästäinen, kun tunki hyvin pienialaiseen kissatarhaan.)
Pamela on hiljainen, se ei mau'u kuin hädässä tai jos näkee lintuja, niillehän on toki pakko päästä murahtelemaan...
Automatkat tämän kissan kanssa ovat silkkaa painajaista. Sen jälkeen kun Pamela leikattiin, se on aina vain suurenevissa määrin kammonnut autoja. Pian leikkaamisen jälkeen Pömsi alkoi myös voida pahoin automatkoilla ja joudun nykyään ottamaan sen autossa syliin, se tuntuu edes hieman helpottavan pahoinvointia. Oma asiansa automatkoilla on tietenkin korvia särkevä, lakkaamaton naukuminen, joka alkaa jo siinä vaiheessa kun kissa kannetaan kotiovesta ulos. Hämmästyttävän hirvittävä meteli muutoin niin hiljaisesti Pamelasta tosiaan lähteekin...

Näyttelyitä on harvakseltaan käyty Pamelan kanssa, nyt on havitteilla kolmas sertti kastraattiluokassa, joka oikeuttaisi mirrillemme premiorin arvon. Sen jälkeen taitavat tämän neidin näyttelyt olla siinä, matkustelu ei houkuta lainkaan, kun Pamela on kyydissä...

Ja muutama kuva:

Todistusaineistoa mainitsemastani Pamelan saalistamasta päästäisestä. Tässä neiti ylpeänä esittelee tuskissaan piipittävää saalistaan.