Kaikki menneet murheelliset päivät,
itkut, jotka itkemättä jäivät,
suru, jota lievitä ei kukaan,
kipu, joka aina tulee mukaan.
Tuska, joka yhä tulee kohti,
murhe, joka epätoivoon johti,
kyynel yksikään ei turhaan juokse,
kaikki, kaikki kootaan Isän luokse!

Kerran vielä merkityksen saavat
kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat!
Aika kutoo suurta salaisuutta:
kivun kautta Jumala luo uutta.
Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan,
kyyneleetkin puhkeavat kukkaan.
Vaikkei silmä vielä nähdä saata:
tuskakin on toivon kasvumaata.

Vaikka pimeys on yllä päämme,
vaikka vielä varjon maahan jäämme,
yössä liekki lempeästi loistaa,
padot murtaa, kaikki lukot poistaa.
Hiljaa lähtee sydämeltä taakka.
Itkut itkeä saa loppuun saakka.
Sisään tulvii uusi kirkas vesi,
vihdoinkin on vapaa sydämesi!
 
Itkemättömät itkut, Anna-Mari Kaskinen & Pekka Simojoki