Minulla on ollut ihan kivaa. Maanantaina oli koulun jälkeen Heidin kanssa ihan mahtavaa, vaikka illasta en sitten mainitsekaan yhtään mitään. Perjantaina pikkusiskon kanssa kahdestaan leffailta, lauantaina kavereiden kanssa katsomaan peliä ja sunnuntaina toivottavasti leffaan. Haluaisin mennä katsomaan "Missä kuljimme kerran". (Kyllä, ihan oman tuppukylän sivuille linkki.) No mutta oli äärimmäisen hankalaa saada ketään mukaan, Heidillä ei ole rahaa ja muita ei kiinnosta. Henna-Riikka sitten alustavasti lupautui. Saa nyt sitten nähdä. Pikkusiskon kanssa olisi kiva käydä katsomassa "Kätkijät" mutta ei mitään hajua onko rahan takia mahdollista. Ja lupasin Heidin seuraksi mennä katsomaan Twilightia. En ole nähnyt ensimmäistä lehvaa lukuunottamatta mitään, ja lupauduin sitten mukaan lähinnä sillä mielellä että lähden sinne nauramaan kun niin huvittava sarja on. Ja buuaamaan Cullenille, jota en vaan siedä.

Ja herranjestas miten tässä pukkaa taas joku ihana syysmasis päälle. Yhä useammin tulee päiviä, nyt niitä alkaa olemaan jo joka toinen päivä, jolloin kaikki vaan ottaa päähän ja masentaa eikä jaksa mitään ja tekisi vain mieli maata peiton alla ja mässyttää jäätelöä. Mikään ei huvita eikä kiinnosta, ja haluaisin haistattaa p*skat koko maailmalle. Ja minulla on mystinen taito ensin tuntea itseni ulkopuoliseksi, katkeroitua kun kaikki muut porukassa tuntuvat tulevan niin hyvin keskenään toimeen ja minua hyljeksittävän, ja sitten pikkuhiljaa alkaa inhota ihmisiä. En tykkää. Ja silti vaan tuntuu siltä, porukassa on oma sisäklikki, joka tekee kaiken keskenään ja kysyy toisiltaan kaikkea ja kertoo kaiken. Ja yay tietenkään en kuulu siihen. Masistaa.

Ja mikä helvetin likasanko minä olen? Miksi minulle puhutaan vain kun on ongelmia tai kaikki kusee niskaan? Eikö minun kanssani voi vaan jutella ihan normeista kivoista jutuista? Ei siinä sinällään mitään, kuuntelen mielelläni, mutta siinä vaiheessa kun aina vaan valitetaan, koskaan ei kiitetä kun olen ensin kuunnellut kaksi tuntia ja vielä päälle itketään, ettei minusta ollut mitään apua, niin loukkaannun kyllä sydänjuuriani myöten. Vaikken sitä näyttäisikään. Je, minullahan ei ole mitään psykiatrin koulutusta, anteeksi jos en aina sano mitä sinä tahdot kuulla kun monen tunnin ruikutuksen jälkeen kyllästyn ja ärsyynnyn ja sanon mitä ajattelen.

Mutta siis eipä tässä mitään. Toivottavasti tulee kiva viikonloppu.

PS: En malta odottaa, että YFUlta tulee se kirje, iih~

Is this what I'm losing?
But I feel, feel
But I feel something, oh it's better than nothing